Hero Mechanics Oy:n historia alkoi, kun Esa Lohela ja Väinö Konttila perustivat yrityksen ja pistivät peliin yhteensä yli 40 vuoden kokemuksen alalta. Tuotantolaitoksemme sijaitsee Nivalassa, Pohjois-Pohjanmaalla. Taitomme ja kykymme tuottaa hienomekaanisia kappaleita on tunnistettu monilla aloilla, esimerkiksi lääke- ja sotateollisuudessa.
Nuori yrityksemme on myös sydämeltään nuori; joustava ja aina avoin uusille ideoille ja konsepteille. Olimme 2020 Suomessa ensimmäisten joukossa ottamassa jauhemetallurgian tuotannon prosesseihin mukaan. Vuoden 2021 alussa yrityksellemme myönnettiin sertifikaatti ISO 9001:2015 -pohjaisesta laatujärjestelmästämme.
Uskomme jatkuvaan oppimiseen ja olemme halukkaita kokeilemaan uusia tekniikoita tuotannossamme. Olemme valmiita kohtaamaan jatkuvasti muuttuvan maailman haasteet. Lisäksi kannamme vastuun ympäristöstämme, ja etsimme alituisesti tapoja parantaa tuotantotapojamme niin ympäristöystävällisiksi kuin mahdollista.